Olin unohtanut kuinka paljon aikaa menee vuorellisen takin ompeluun. Nyt muistan sen taas jonkun aikaa.. Ostin satiinipintaisen kankaan Marimekon ystävämyynnistä. Vuoreksi laitoin puuvillakangasta, koska Eurokankaassa ei ollut sopivan väristä vuorikangasta. Hihojen yläosaan laitoin vuorikangasta pukemisen helpottamiseksi.
Hihansuihin laitoin resorit vuoren puolelle.
Ripustuslenkkiin sai hyvin kokonumeron.
Tämän piti olla lähinnä kaavan kokeilu, mutta en taida ihan hetkeen vuorellista takkia ommella. Jos tekisi vaikka isoveljen vuorettoman farkkutakin seuraavaksi..
Ompeleminen on ollut lähellä sydäntäni jo kouluikäisestä asti. Olen suorittanut myös vaatetusompelijan tutkinnon, mutta en ole ommellut koskaan työkseni. En myöskään ompele tilaustöitä kuin ihan poikkeustapauksissa läheisilleni. Kankaita hankin erilaisista ale/outlet -myynneistä. Vihdoin päätin jakaa omia tuotoksiani kaikkien nähtäville, koska olen itse saanut niin paljon kivoja ideoita erilaisista netti-sivustoista.
torstai 28. huhtikuuta 2016
torstai 14. huhtikuuta 2016
Kankaanloput hyötykäyttöön!
Pikkutytölle saattaa saada kaupasta kaksi toppia kympillä. Niitä saa kuitenkin hyvin tehtyä erilaisista kankaanlopuista. Itse olen oppinut, että kokomerkintä kannattaa muistaa aina laittaa. Vuoden päästä ei muuten varmasti muista mitä kokoa vaate oli. Kokomerkintä helpottaa myös lasta, kun hän pukee vaatetta päälleen.

Hihansuut ja kaula-aukon voi tehdä monella eri tapaa. Kahdessa ekassa topissa olen huolitellut ne toppikankaalla. Seuraavassa käytin mustaa resoria ja elefantti-topissa valkoista pitsikuminauhaa. Mustaa resoria löysin Espoon Kontista metrin palan kahdella eurolla.
Topin ja näiden alushousujen kaava löytyy lehdestä ottobre 6/2013. Topin kaavoissa koot 86-122cm ja alushousujen 92-170cm.perjantai 8. huhtikuuta 2016
Mini-reppu
Tein pojalle Villa ja villan pienemmän repun ohjeella uimahalli-reissuja varten mini-repun, missä on sisäpuolella kosteutta hylkivä kangas. Repun ohje löytyy tuolta http://villajavilla.blogspot.fi/2015/08/diy-reppu.html?m=1
Poika odotti malttamattomana repun valmistumista ja varmisti moneen otteeseen, että saahan hän repun viikonloppureissulle mukaan. Ihanalta tuntui kun myös 10-vuotias isoveli sanoi: "Äiti, se on tosi hieno!"

Kovin kestävä ei tietenkään tuollainen peruspuuvillasta ommeltu reppu ole, joten tämä onkin vain kevyille kantamuksille. Päällikankaat on tuettu vahvalla tukikankaalla.
Mukavaa puuhastelua!
keskiviikko 6. huhtikuuta 2016
Kissa-kangas, kerhokassit
Ikean kissakankaasta oli ihan pakko tehdä kaveruksille pienet kassit. Tein myös pojan kaverille synttärilahjaksi pussukan. Olispa tätä kangasta muissakin väreissä!
Princess Castle kietaisutunika
Tässä yksi kivan/helpon tunikan malli, minkä olen löytänyt ottobre-lehdestä.
Tähän viimeisenä olevaan käytin pienet palat, mitä minulle oli joskus jäänyt Marimekon kankaista.
Tähän viimeisenä olevaan käytin pienet palat, mitä minulle oli joskus jäänyt Marimekon kankaista.
tiistai 5. huhtikuuta 2016
Pussukat
Joulun alla 2015 tein useita pussukoita pukinkonttiin.
Pussukoita tuli tehtyä kummipojille ja -tytöille, omille sisaruksille, muutamalle hoitotädille jne..

Suurin osa pussukoista oli 20 senttisiä, mihin mahtuu hyvin normaalikokoinen hammasharja. Pienemmille lapsille tein kuitenkin vähän pienempiä, 15 cm:n pussukoita.

Reppu
Somea selatessani törmäsin Villa ja Villan blogiin, missä oli aivan loistava ja huolella tehty repun ohje. Ompelin elämäni ensimmäisen repun, mikä ei todennäköisesti jää kuitenkaan viimeiseksi.. Vaarana onkin jäädä koukkuun reppuihin. Tuosta repusta innostuneena päätin vihdoinkin perustaa oman blogini, mitä olen jo pitkään suunnitellut.
Tässä vielä linkki repun ohjeeseen http://villajavilla.blogspot.fi/2015/08/diy-reppu.html
Repun selkänojaan, kantohihnoihin ja pohjaan laitoin tukihuopaa. Muuten silitin vahvan tukikankaan kaikkiin etukappaleen kankaisiin. Vetoketjuna käytin metriketjua,
missä on kaksi lukkoa, jotta vetoketju aukeaa molempiin suuntiin. Seuraavaan reppuun ajattelin laittaa vuoreksi vettähylkivän kankaan. Tämän repun kanssa olin malttamaton, enkä jaksanut odottaa kangaskauppaan pääsyä. Vuorikankaan leikkasin vanhasta, keltaisesta lakanasta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)