Ennen joulua ihastuin Paapiin pehmeään havu-kankaaseen ja tein siitä lapsilleni jouluiset paidat. Ihaninta oli kuulla esikoisen suusta: "Tää tuntuu hyvältä!".
Lapset rakastavat pehmeyttä ja siksi päätin tehdä heille joululahjaksi flanelli-housut. Housuja tehdessäni totesin, että kyllähän yöhousut kaipaavat paidan kaveriksi. Sain metrin trikoopalasta kolme paitaa, kun laitoin sivuihin flanellia. Ainoastaan yhteen paitaan piti tehdä yksi ylimääräinen sauma, että kangas riitti kaikkiin. Näihin yöhousuihin käytin sirkkoja, jotka sain äidiltäni vuosia sitten. En ollut aikaisemmin "uskaltanut" käyttää niitä. Nyt totesin, että sirkkojen laittaminen oli helppoa. Sirkat ovat siis nuo metallirinkulat, minkä sisältä housujen nauhat tulevat.
Pienen kummitytön äiti toivoi tyttärelle jumpsuittia. Siihenkin löysin kankaan Paapiilta. Havu-kankaan lopusta tein eräälle toiselle pienelle ihmiselle housut.
Panda-pussukan sai tuntematon tyttö, joka toivoi hygienia-tuotteita. Ystävä osti hygienia-tuotteet ja minä ompelin niille pussukan.
Elefantti-pussukka matkusti kummitytölleni. Siihen löytyi kaapista aikoinaan Marimekolta ostettu metallivetoketju. Sauman välissä oleva terenauha löytyi kierrätyskeskuksesta.
Poika halusi taas Kangaskapinan Joulusikermästä poro-paidan. Pienistä paloista tuli nukelle joulu-asu. Siskoilleni ompelin esiliinat.
Ostin Marimekon tehtaanmyymälästä Pisara-kangasta, minkä toinen puoli on muovitettu. Sain myös punaista terenauhaa tehtaanmyymälästä. Muovitetun kankaan ompeleminen on vähän rasittavaa, mutta tein toiselle kummitytölle Pisarasta pussukan.



























































