"Nahkatakkeja"

Kevään tullen ajattelin tehdä tytölleni uuden kesätakin edellisen käytyä liian pieneksi. Takkikaavoja selatessani silmiini osui Biker-svetaritakin kaava (Ottobre 4/2016). Sain idean tehdä tuollaisen takin tekonahasta ja sitä ideaa kyllä monesti jälkikäteen kaduin. Kun isoveli kuuli, että pikkusisko saa "nahkatakin", hänkin vaati sellaista itselleen. Eihän se auttanut muu, kuin mennä Eurokankaaseen ostamaan nahkaa. Onneksi Isoon omenaan on tullut Eurokangas, siellä on helppo käydä. Tytölleni olisin halunnut aivan pinkin takin, mutta sellaista kangasta ei löytynyt edes tilattavista malleista. Täytyi siis tyytyä siihen, mitä löytyi. Ekalla kerralla ostin tikkauslankaa vain yhden rullan ja jouduin hakemaan sitä seuraavana päivänä lisää.

Tytön takin materiaali on vähän turhan jäykkää, mutta ostin sitä, mitä satuin saamaan. Heti ensimmäistä saumaa ommellessani ymmärsin miksi en ole vuosiin ommellut nahkaa. Koneeseen piti tehdä paljon erilaisia säätöjä, että ompeleminen yleensä edes onnistui. Tavallinen paininjalka ei kulje nahan päällä, joten välissä piti käyttää leivinpaperia. Viimeisenä ompelin kauluksen kiinni takkiin ja siinä vaiheessa sauma oli vain yksinkertaisesti liian paksu omalle ompelukoneelleni. Kauluksen sisäpuoli ei siedä lähempää tarkastelua.

Nahkaan ei paljon nuppineuloja käytetä, mutta olihan se liikuttavaa, kun sain omalta ekaluokkalaiseltani nuppineulatyynyn äitienpäivälhjaksi, että voin tehdä isoveljelle nahkatakin!

Nyt olen lunastanut lupaukseni ja tehnyt nahkatakit. Kaava on mielestäni aika kiva ja esikoiselleni ajattelinkin tehdä takin samalla kaavalla, mutta jostain ihan oikeasta kankaasta..

Muistoja Mummista, Alina-mekko

Pappilan puutarhassa Mummin kanssa.

Oma isoäitini oli syntynyt vuonna 1900. Mummi oli taitava käsityö-ihminen ja hän ompeli paljon. Mummi ompeli vaatteita ja teki vanhoista vaatteista uusia. Meille lapsenlapsilleen hän ompeli myös pussilakanoita. Hiihtolomalla olin vanhempieni luona ja äitini oli heittämässä vanhoja pussilakanoita lumppukeräykseen. Tuossa kassissa oli Mummini ompelema pussilakana, jonka hän oli tehnyt isosiskolleni ehkä juuri 1970/1980-lukujen taitteessa. Pussilakana oli lämmittänyt vuosia siskoani ja se oli aivan ihanan pehmeäksi kulunut. Paikoitellen kangas oli revennytkin. Minulla oli juuri kirjastosta lainassa Mekkotehdas-kirja ja päätin jatkaa pussilakanan elämää pehmeänä kesämekkona. En tiedä saako yhdestäkään kangaskaupasta noin ihanan pehmeää kangasta. Tein pussilakanasta tyttärelleni Mekkotehtaan Alina-mekon.

 Yläosaan laitoin tukikankaan, jotta kangas pysyy ehjänä. Olkaimista tuli tosi tukevat tukikankaan avulla. Takakappaleen kuminauhat jäivät hieman liian tiukoiksi, niitä pitää ehkä vähän löysentää. Helman ja helmaröyhelön yhdistävän sauman päälle löytyi vielä vanhaa koristenauhaa. Oma neiti ei kauheasti mekoista tykkää, kun kärrynpyöriä ei oikein voi tehdä mekko päällä. Jospa tämä mekko pääsisi kuitenkin kesän aikana käyttöön.

y

Mummin kanssa Sahalahden pappilassa 1983. 

Bombereita ja vetoketjun lyhennystä

Aika moni ompelua harrastava on tehnyt viime aikoina bombereita. Maaliskuun Suuri käsityölehdessä oli ohje vauvasta nuorten kokoon asti. Itsekin sain Famolta tuon lehden ja halusin kokeilla kaavaa sellaisesta kankaasta, mitä kotoa sattui löytymään. Tein ensin tytölle tuon

pallokankaisen koossa 128cm. Kangas on ostettu Tampereelta Poppanavakasta. Minulla on paljon vetoketjuja, mutta harvoin löytyy sopivaa. Tytön bomberiin ostin Eurokankaasta vetoketjun. Kerroin myyjälle, että tarvitsen mustan 45 senttisen takkiketjun. Hän otti sen minulle tangosta. Takkia ommellessani aloin kiinnittämään ketjua ja silloin huomasin, että se on viisi senttiä liian lyhyt. Myyjä oli ottanut vahingossa väärän pituisen ketjun. Eurokankaaseen on melkein puolen tunnin ajomatka, joten en lähtenyt palauttamaan ketjua. Itseltäni löytyi mustia metalliketjuja. Metalliketju ei ole paras mahdollinen college-takkiin, mutta tähän se sai nyt kelvata. Ensimmäistä kertaa päätin lyhentää vetoketjun sopivan pituiseksi. Yleensä olen vain kääntänyt ylimääräisen pois. En tiedä miten vetoketju oikeaoppisesti lyhennetään, mutta itse käytin niitä työkaluja, mitkä löysin kaapista. Katkasin ylimääräiset metallihampaat pois ja väänsin yläpuolella olevan stopparin pinseteillä auki. Sitten vastaavasti painoin sen pihdeillä kiinni lyhennetyn vetoketjun yläreunaan. Ainakin metalliketjua lyhennettäessä kannattaa käyttää jonkinlaisia suojalaseja. Metallinpalat lentävät aika kovalla voimalla irrotessaan.


Itse kaava oli mielestäni tosi hyvä. Taskut on helpot ja selkeät ommella. En muuttanut kaavassa yhtään mitään. Tyttö, joka on tosi vaativa, tykkäsi heti bomberistaan ja piti sitä useamman päivän samantien. Poika halusi myös oman ja päätin tehdä hänellekin kotoa löytyvistä kankaista. Minulla oli kahta eri harmaata collegea, mitä oli jäänyt housujen ompelemisen jälkeen kauan sitten. Nuo palat riitti juuri ja juuri 128 senttiseen takkiin. Olin piirtänyt jo 134 senttiset kaavat pojalle, mutta tein sitten tuolla pienemmällä koolla hänellekin. Mustia metalliketjuja olen ostanut paljon Marimekon tehtaanmyymälästä. Lyhensin siis pojankin takkiin tuollaisen ketjun, kun nyt lyhentämisen makuun pääsin. Poika oli tosi innostunut siitä, että hänen takkinsa vetoketju aukeaa molemmista päistä. Kaava on kiva, hyvä ja lapsillekin mieluinen, joten siitä vaan kaikki bombereita ompelemaan! Itsekin aion kyllä taas jatkaa, kun ehdin.