Ompelin pari vuotta sitten villajavillan reppu-ohjeella Otso-repun tytölle uimarepuksi. Reppu on ollut tosi kovassa käytössä ja tykkäämme molemmat repusta edelleen. Itseäni on harmittanut, kun ompelin repun niin hätäisesti, että se on jo vähän kärsinyt kulutuksesta. Finlaysonin Otso-kangasta oli jäänyt kaappiin niin, että se riitti vielä toiseen reppuun. Harkitsin pitkään viitsinkö ommella uutta reppua, mutta mielihalut voitti taas järjen. Tällä kertaa laitoin pohjaan vahvempaa kangasta ja lisäsin taskuja. Tein juomapullolle oman taskun ja toiselle puolelle vetoketjutaskun uimakortille.
Sivutaskun vetoketjun olin pelastanut jostain roskiin menevästä pikkulaukusta. Ompelin vetoketjuun myös vetimen pieneksi yksityiskohdaksi.
Repun vuorikankaan ostin paikallisesta Mammantuvasta. Kankaan toinen puoli on vettähylkivää. Laitoin sisäpuolelle myös yhden lisätaskun.
Reppusoljet on ostettu Poppanavakasta Tampereelta. Soljet saa auki ja hihnat voi laittaa vaikka ristiin edestä näin halutessaan. Reppuhihna on myös Poppanavakasta
Repun ompelussa on monenlaisia vaiheita, joista osa on kieltämättä todella ärsyttäviä.
Haastan kaikki postatuksen lukeneet kokeileen repun ompelua. Ekan repun voi tehdä vaikka vuorettomana, jolloin se onnistuu helpommin. Repun malli jäljittelee Kånken reppua ja ohje löytyy osoitteesta. villajavilla.blogspot.com











Ei kommentteja:
Lähetä kommentti