torstai 14. huhtikuuta 2016

Kankaanloput hyötykäyttöön!

Pikkutytölle saattaa saada kaupasta kaksi toppia kympillä. Niitä saa kuitenkin hyvin tehtyä erilaisista kankaanlopuista.  Itse olen oppinut, että kokomerkintä kannattaa muistaa aina laittaa. Vuoden päästä ei muuten varmasti muista mitä kokoa vaate oli. Kokomerkintä helpottaa myös lasta, kun hän pukee vaatetta päälleen. 

Hihansuut ja kaula-aukon voi tehdä monella eri tapaa. Kahdessa ekassa topissa olen huolitellut ne toppikankaalla. Seuraavassa käytin mustaa resoria ja elefantti-topissa valkoista pitsikuminauhaa. Mustaa resoria löysin Espoon Kontista metrin palan kahdella eurolla.
Topin ja näiden alushousujen kaava löytyy lehdestä ottobre 6/2013. Topin kaavoissa koot 86-122cm ja alushousujen 92-170cm.
Oikeanpuoleiset alushousut on tehty eri kaavalla. Sekin löytyi ottobrestä, mutta nyt en ole laittanut lehden numeroa ylös. Tämä hieman erikoinen kangas on Poppanavakasta Tampereelta. Äitini osti sieltä talvella minulle kassillisen kankaita viidellä eurolla. Tämäkin kangas on todella hyvälaatuisen oloista. Alushousujen pitsikuminauha on Karnaluksista Tallinnasta.


4 kommenttia:

  1. Kauniita vaatteita. Hyvä idea tuo kokomerkintä.

    VastaaPoista
  2. Näin hienoja toppeja ei kyllä saa kympillä kahta kaupasta 😉 ihania on

    VastaaPoista
  3. Näin hienoja toppeja ei kyllä saa kympillä kahta kaupasta 😉 ihania on

    VastaaPoista